Pyhäntä

Mielenkiintoinen pidennetty viikonloppu Pyhännällä!

Mentiin paikalle Lean kanssa jo torstai-iltana,  suunniteltiin tulevaa mejäkoetta ja saunottiin Pyhännän mahtavassa saunassa.Oikein leppoisa ja mukava tunnelma! 
Perjantaina sitten voitiin viedä lähtölaput kiirettä pitämättä, ulkoiluttaa koirat ja nauttia alkukesän tunnelmista, kun luonto on kauneimmillaan herkän vihreän sävyissä. Illemmalla paikalle saapui muitakin, ja illanvietto sujui rattoisasti.
Lauantaina oli jonkin verran säätämistä kokeeseen liittyen, mutta jäljet tehtiin ja koe alkoi rullaamaan eteenpäin. Iltapäivällä kävin koirien kanssa pitkällä lenkillä kera pienen damitreenin, jossa Pusu opetteli jyrkästä rannasta nousemista ensin vähän hädissään, mutta sieltä koira vain pinnisti itsensä ylös : ) . 
Sunnuntain mejäkoe sujui mielestäni onnistuneesti, vaikka pitkä päivä tietysti oli kaikille. Tuulin kohdalla ei mennyt ihan nappiin, koira teki todella hyvän työn muutoin, vaan kuten tuomarikin kirjoitti ".....mutta ne makaukset.." . Pitänee keskustella Tuulin kanssa pitkään ja vakavasti aiheesta?
31.5.2015