Kuvia lisätty!

Pentujen seisomis- ja kasvokuvat ovat nyt lisätty Kasvatit-sivulle.

Pentuhuoneessa tapahtuu, on menoa ja temmellystä ja painimista aina kun vain osakin niistä on hereillä. Lelut saavat kyytiä ja kaveria purraan ihan mihin kohtaan naskalihampaat vain osuvat, jolloin kiljahtelujen desibelit alkavat olla melko korkealla. Välillä purevat kuin kokeeksi nukkuvaa sisarusta, joka tietenkin ilmoittaa mitä mieltä on moisesta herätyksestä. On kuin elokuvaa katselisi niitä seuratessa, tosin nimi ei ole Tuulen viemää vaan Tuulin tuomaa ; )
1.12.2013

lelussa kiinnipuraisunukkuu2nukkuu ruskea

Pikkuhirmut

Pennut alkavat jo olla aika määrätietoisia ruokansa suhteen. Ilmoittavat kyllä kun nälkä tulee!! Lisäksi ruokailun jälkeinen leikkituokio ennen totaalista väsähtämistä on paljon entistä pitempi, ja kovaäänisempi, kun pienet hirmut kiskovat toisiaan mistä ikinä kiinni saavat terävillä hampaillaan - kiljahtelut kuuluvat lujaa ja kimeänä.
Ohessa joitakin kuvia riistaan tutustumisista.
 
varis varis1

varis2varis3

Valokuvaamista

Tänään seisotettiin ja kuvattiin pentuja Emmamarian ja Liisan kanssa. Ei ole ihan helppoa puuhaa sekään, saada pienestä pennusta kunnon kuva! Lisäksi testattiin pentujen riistaan suhtautumista, ja todettiinkin jokaisen pennun olevan kiinnostunut variksesta, osa jopa pyrki raahaamaan sitä omaan talteensa. Laitan myöhemmin kuvia mainituista tapahtumista.
26.11.2013

Tummanvihreä hoyhen

Uusia asioita



keltainen hangella

Jännittävä päivä tänään, uusia asioita! Matolääke... hyh ja nam! Ulos ja lumelle ... ohhoh!

Pennut saivat painonsa mukaiset matolääkitykset, kummitäti Liisa tuli taas hätiin, ja auttoi mittaamaan oikean määrän (minun mielestäni inhottavan näköistä tahnaa) jokaisella pikku coriandersille. Pennut nielivät annoksensa, osa ihmeissään osa mielellään. 
Sitten pennut käväisivät ulkona, terassilla. Jokainen vain pikkuhetken, olihan se niiiiin kylmää, jännittävää ja ihmeellistä! Seuraavalla kerralla ehkä hieman pitempi katsaus ulos ja lumeen.
24.11.2013


matopois

matopois1matopois2matopois4

Kohta viisiviikkoisia

yksi tyynyna


Pentujen täyttäessä kohta viisi viikkoa niitä on hauska seurailla, ja puolet varaajista ovat jo käyneet tutustumassa katraaseen. Olen yrittänyt jaksottaa käyntejä niin että ruokailusta on kulunut jonkin aikaa, koska syönnin jälkeen pentuhuoneessa on hiljaista, ennenkuin ne jälleen alkavat heräillä leikkimään - ja seurustelemaan mukavien ihmisten kanssa hännät heiluen.
Osa on hoksannut että ruokakupissa on mukavaa istua tai kiipeillä, ja toiset käyttävät kaveria tyynynään....
23.11.2013
seison kupissa1
kupissa

Tätä hetkeä

vihreä keltainen

Tuulin pentujen varaajia on nyt käynyt katsomassa mammaa ja pikkuisia, ja ainakin nyt kuulostaa että heidän odotuksensa toteutuivat! Reippaat pikkutuulit ja -tsonit ovat valloittaneet  kävijöiden sydämet!
Odotan itsekin innolla pentujen tulevaisuutta, toivottavasti tapaamme kauemmaskin lähtevien pikkumustien kanssa joskus!

Nämä pienet hännänhuiskuttajat rakastavat elämää! Ne kisuavat keskenään, nyt jopa purevat kasvattajan akilleksia kuten viisammat varoittivat, ja räyhäävät leikkitappeluita keskenään. Kuitenkin vielä elämän keskeisiä asioita ovat ruoka, lepo, Tuulin säännöllinen äidinhoiva ja sisarusten läheisyys ja lämpö. Oheisissa kuvissa näemme kokoeron isomman tytön ja pienimmän pojan ruokaillessa vierekkäin!
21.11.2013
sininenoranssi1tassa hyvaruskea

Voi Tuulia

Nyt todella näyttää että Tuulirukka tuskastuu puremisiin aina oltuaan hetken velvollisuudentuntoisena pentuja hoivaamassa! Apua mitkä hainhampaat!! 
Onneksi kaikki pikkuiset syövät nappulamössöä innolla, siis niin innolla että ei riitä oma paikka vaikka siellä olisi vielä sapuskaa... oisikohan naapurin kupissa parempaa? Kohta vieroitetaan Tuulin kanssa ne pois tissiltä!
Ihanan hienon joukkueen Tuuli ja Tsoni saivat maailmaan! Olen niin ylpeä pennuista, jotka yhä enemmän leikkivät ja touhuavat ja kohta luultavasti alkavat tuoda esille omia luonteitaan. Ainakin vanhemmat ovat tarkkaan harkittu ja molemmat hienoja koiria!
Ohessa kuva myös siitä, miten pienet osaavat jo mennä häkkiin rauhoittumaan.
19.11.2013

hampaita
turkoositurvapaikka



Labbisläjä

Pennut saavat yhä enemmän ruokaa ja syövät suurella halulla. Reviiriä täytyi laajentaa niin että ruokailu tapahtuu olohuoneen puolelle katetussa pentubaarissa, koska jos menen ruokien kanssa pentuhuoneeseen, pikkuiset haistavat ruuan ja aloittavat valtaisan konsertin - jolloin pillin ääni jää täysin sen metelin alle!
Pikkumustat alkavat olla koiran.... miniatyyrilabradorin näköisiä. Hampaat ovat puhjenneet ja sen voi tuntea ainakin varpaissa ja vaatteen helmoissa, seuraavaksi on kuulemma vaarassa akillesjänteet, varoittelevat toiset kasvattajat!
Kuvassa jengi on taas kerran syönyt itsensä uuvuksiin.
18.11.2013

labbiksia




Pentubaari

ensikerta baarissa

Pennut kasvavat nyt huimaa vauhtia ja opettelevat koiran elämää. Vaikka Tuuli ruokkiikin niitä vielä päivittäin, osan ravinnostaan ne saavat syömällä nappulamössöä ruokakupista, ja tekevätkin sen terhakkaasti ja tyylillä pentubaarissa! Ne leikkivät keskenään ja tutkivat lelujaan, ja välillä haukahtelevat ja elämöivät pentuhuoneesssa. Pentulaatikkoa on nyt purettu, pentujen tila on aidattu, ja halutessaan niillä on mahdollisuus mennä häkkiin nukkumaan. Ohessa kuva toissayöltä, kun heräsin ihmeellisiin ääniin... Tuuli oli mennyt häkkiin hieman levähtämään, mutta pikkumustat hoksasivat tilanteen ja rynnivät vauhdilla matkaan, kaikki!

Ystäväni Liisa Keränen Kokkolasta vieraili luonamme, ja auttoi päivittäisissä askareissa. Liisa toi mukanaan minulle lahjan, 12 pulloa kuohuviiniä. Lahjaan sisältyy kuitenkin eräs ehto: Pullot on nimetty jokaiselle pennulle erikseen värikoodein, ja saan avata kunkin kuohuvaisen vasta sitten, kun kuulen jokaisesta maailmalle lähteneestä pennusta jonkin ihanan uutisen, jokaisesta erilaisen, vaikka siihen menisi kymmenen vuotta! Kiitos Liisa!
16.11.2013

hakissa1taynna

hyva uutinenliisa

85 v

Tänään kävi odotettuja vieraita Kajaanista, vanhempani ja serkkupoika, luottoystäväni lapsuudesta saakka. He kaikki olivat aivan ihastuksissaan katsoessaan pentuhuoneen ovelta pikkumustien hyökkäystä ruokabaariin, niiden haparoivia leikkimisyrityksiä ja Tuulin kärsivällisyyttä hunnilauman hyökätessä maitobaariin! Äiti piti hetken Keltaista tyttöä sylissään ja oli aivan otettu!

Vierailuun juuri tänään oli aivan erityinen syy, äidin, ja minunkin, syntymäpäivä, joka on osunut samalle päivälle. Äiti täytti tänään 85 vuotta, lämpimät onnittelut parhaalle äidille!!
14.11.2013

pentu sylissamammalle asiaamuiskis

Sivu 9 / 19